perjantai 10. huhtikuuta 2009

Havaintoja Ruåtsalaisista osa 2

12. Ruåtsalainen sinitarra valkoista ja näyttää kertaalleen jauhetulta purukumilta (=häftmassa på svenska jos tulee tarve hankkia sitä Ruåtsinmaalta)

13. Tyyli ennen kaikkea. Vaikka ulkona olisi pakkasta, perjantai-iltaisin kuljetaan pikkupikku korkokengissä tai ballerinoissa. Monet miehet taas kulkevat takki auki, jotta koko kavalkadi snyggoja vaatteita näkyy kaikille.

14. Ruotsalaiset rakastavat automatiikkaa. Lentokentän wc vetää itse itsensä kun takamuksen nostaa renkaalta (en tiedä miten homma toimii miesten puolella). Samoin wc:en valot toimivat liikkeentunnistimella. Eli jos istut pitkään ja paikallasi valot menevät pois päältä :D Suurin osa ovista aukeaa napeista, joten kahvat toimivat lähinnä koristeina.

15. Baareissa miehetkin tanssivat (ilman parin promillen humalaakin) ja kova meno heillä tuntuu usein olevankin. Viimeksi Nefertitissä joratessamme Rosa huusi tanssilattialla: I`ve never seen so many gay men in my life!!! (=en ole eläissäni nähnyt näin paljon homomiehiä!). Niin, todennäköisesti lienivät heteroita kaikki. :D

16. Ruotsalaiset tekevät lastenulkoilutustreffejä. Usein näkee kaksi miestä lastenvaunujen kanssa yhdessä lykkimässä jälkikasvujaan pitkin kaupunkia. Sama pätee myös naisiin. Perheillä tuntuu olevan joku systeemi: mä otan tiistai-, torstai- ja lauantaiaamupäivät koska Åkellakin on silloin lastenhoitovuoro.

17. Täällä cyclataan elikkäs pyöräillään paljon. Göteborgissa on pyöräilijöille omat kaistat, joita jalankulkijoiden on syytä varoa yhtä huolella kuin autoteitäkin. Göteborg on pyöräteistään ylpeä ja aikoo tulevana vuonna satsata miljoonia lisää pyöräteiden parantamiseen. Mutta jos sanotaan että Han är ute och cyclar, ei se suinkaan tarkoita että hän on ulkona pyöräilemässä vaan että hän on väärässä tai ei muuten tajua. :D

18. Autoilijat väistävät jalankulkijoita. Täysin käsittämätöntä Lahdesta tulleelle. Myös raitiovaunut ja bussit yleensä odottavat jos kuski näkee jonkun juoksevan.

19. Näin kesän lähestyessä Ruåtsalaiset hilpaisevat herkästi piknikille auringon vähänkin paistaessa. Slotsskogen on siihen mitä mainioin paikka.

1 kommentti:

  1. totta tosiaan kohta 18. eli autolijoiden kohteliaisuudesta Göteborgissa. Niin se on. Siellä jalankulkijat ja pyöräilijät saavat elintilaa, ja kunnolla. Siihen tottuneena oli hengenvaarallinen kulttuurisokki kun palasi Suomeen ja liikkui pyörällä Lahdessa ja Jyväskylässä. Etenkin Lahdessa, pelottavan väliinpitämätöntä.

    VastaaPoista